Loishäädöstäkin apua vatsantärinään

Siirry alas

Loishäädöstäkin apua vatsantärinään  Empty Loishäädöstäkin apua vatsantärinään

Viesti kirjoittaja Admin lähetetty Su 04 Elo 2019, 14:38

Fiksattu versio Homesairaudet-palstan https://cutt.ly/kwqo6U8 jutustani.

Lainaus:

Miten edellinen tilanne päättyi, se selviää https://cutt.ly/W5iM7i tuolta:

"Jatkaessani 4.5.2018 edelleen rankan illan jälkeen, jolloin äitikin soitti lähes kahden ja puolen kuukauden tauon jälkeen. Kun on niin ikävä, hän sanoi juuri samana päivänä, kun olin toivonut omaa kuolemaani. Olin ihan riekaleina sen puhelun jälkeen, ja itkin ja itkin vaan ilman, että kaikki olisi ok. Emmehän me voi puhua mistään lätkittyään luuria korvaani. Aivan liian paljon asioita oli noussut tänä aikana mieleeni äidin pantatessa omaa soittoaan. Olin ollut sellainen soittoautomaatti vaan, joka oli laittanut omat murheensa sivuun antaen äidin kertoa omistaan. Kerrottuani jotain omistani äidin ymmärrys ei juuri riittänyt. Miksei ennen ollut sellaista homeongelmaa, hän saattoi ihmetellä monta kertaa. Sain kertoa vaikka kuinka monta kertaa, ettei ennen tullut vesiä sisään, lämmitetty asuntoja vesijohtovedellä, oli ulkosaunat ja -vessat eikä tasakattoisia taloja. Eipä hän tuntunut ymmärtävän kroonisesta borrelioosistakaan paljoa saati sieni-infektiosta mitään."

- Ehkäpä hänet sai liikkeelle äitienpäivän läheisyys kääntääkseen https://cutt.ly/j5HA50 kaiken hyväksi taas, niin kuin mitään ongelmaa ei olisi ollutkaan, onnistumatta siinä. Ei voi tehdä toiselle noin, etteikö siitä jäisi mitään ryppyjä rakkauteen.

Eikä tuon jälkeen ehditty kuin kesään, niin sain maistaa aimoannoksen äidin ymmärtämystä taas, josta kirjoitin "Lähimmäinen vai kauimmainen vierelläsi?" https://goo.gl/Gs1Fc1 jutussani.

Enpä vaan olisi uskonut, että ennen kesää tänä vuonna äidin kanssa paukahtaa taas, tämän ketjun aiheeseen liittyen. Koska kissaa ei ollut madotettu vuosiin, ei oltu ratkaistu ongelmaakaan, joka oli jatkanut rehottamista valtoimenaan.

Olimme vieneet äidille paremman imurin, mutta hän vaan kehui, ettei jaksa imuroida, että siivoaa muuten. Sanoin hänelle, että kyllä hänen pitäisi siivota enemmän, että koko hänen asuntonsa on täynnä madonmunia, luettuani siitä kuinka kestäviä ne ovat https://cutt.ly/S5HSEw kemikaalejakin vastaan, säilyen https://cutt.ly/t5HSS8 jopa vuosia.

Vaikka olin kertonut kärsineeni jo vuosia vatsantärinästä, johon vasta suolistoloisten häätökuurit olivat auttaneet, sitäpä ei äiti halunnutkaan kuulla. - Sä et tiedä, miten paljon mä olen kärsinyt, ehdin todeta vain äidin katkaistessa puhelun tylysti. Olin poissa tolaltani äidin käytöksestä, mutta päätin soittaa vielä perään sanoen, etten soittaisi enää, toivottaen hänelle kauniita unia ja oikein hyvää jatkoa, että tavataan sitten taivaassa, jos ei nähdä ennen sitä, äidin vastatessa siihen vihaisesti vain "joo!" katkoessaan senkin puhelun.

Tuo tapahtui toukokuun viimeisenä päivänä, jonka jälkeen päivitin aamusivuani 1.6.2019 näin:

"Kello on 10.59 aloittaessani jo lapsuudesta asti tutussa tunteessa, surun syvässä kuilussa, jonka sisällä olen täydellisessä yksinäisyydessä. Se tunne on kotini, jossa lapsena elin olosuhteiden pakosta voimatta ympärilläni oleville ihmisille mitään. Äidillekään - joka oli ja on sellainen kuin on. Äitien julmuudesta nimenomaan omille tyttärilleen on kirjoittanut Martti Paloheimo kirjoissaan Lapsuuden haavat ja Kotivammaisuuden synty. Minulle oma äitini on varannut näkymättömän roolin, josta poiketessani suuntaan, joka ei häntä miellytä, tuloksena on täydellinen torjunta ja tukahduttaminen. Selän kääntäminen, lähteminen pois, linjat poikki, piittaamatta yhtään tekojensa vaikutuksesta toisen terveyteen tai uniin. Eipä äiti vastannut mitään toivottaessani hänelle kauniita unia eilenkin ennen puhelun katkaisemista raa'asti oman lapsensa korvaan."

Torjunnastaan huolimatta tai juuri sen takia lähetin äidille postin mukana muutamia https://cutt.ly/S5KQxd valittuja printtejä parasiiteistä ja niiden torjunnasta saamatta mitään vastausta. Vasta heinäkuun puolen välin jälkeen äiti motivoituu soittamaan ilman, että kuulisin hänen puheluaan. Soitan myöhemmin takaisin samalla lopputuloksella. Kuluu pari päivää ja on äidin nimipäivä, jota en halua muistaa. Mutta äitipä soittaa ilman, että kuulisin puheluaan. Näen kyllä, että hän on soittanut, mutten halua soittaa takaisin; en onnitella enkä puhua höpöjä sellaisen käytöksen ja niin pitkän tauon jälkeen enkä pilata hänen päiväänsäkään, soittaessaan samalla tuloksella illalla vielä uudestaan puhelimeni ollessa äänettömällä.

Seuraavana päivänä soittaessani hänelle reilun puolentoista kuukauden tauon jälkeen en mainitse nimipäivistään mitään; eihän hän ole itsekään muistanut lastensa, minunkaan merkkipäiviä enää; ei sen enempää syntymä- kuin nimipäiviäkään, jonka vietossa minulla oli 15 vuoden trauma isän ruumiinavauksen johdosta, joka tehtiin seuraavana päivänä, nimipäivänäni katolta tippumisensa jälkeen. Eipä vaan äiti näyttänyt ymmärtävän traumojani aiheuttaessaan itsekin niitä, vaikka kaikista asioista pitäisi voida puhua.
Admin
Admin
sanasinko

Viestien lukumäärä : 444
Join date : 17.05.2012

https://web.archive.org/web/20161008123134/http://sanasinko.net/

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa