Sieni ei häviä mihinkään - se vaihtaa vain paikkaa.

Kello 23.19, 12.9.2021, tuskallisen huonosti nukutun yön ja pitkän päivän jälkeen, kun en olisi malttanut enää kirjoittaa, kirjoitettuani jo käsin liuskan aamusivua, toisen odottaessa vielä kirjoittamistaan.

Mutta asia on tärkeä tajuttuani jotain perustavanlaatuista kääntyillessäni aamuyön tunteina sängyssä kylmänsärystä ja vatsantärinästä kärsien pystymättä nukkumaan.

Jo yöllä nukkumaan mennessä pää oli sattunut oikealta puolelta - ilman että olisin lyönyt sitä mihinkään - niin paljon, että sen laskeminen tyynyä vasten ei tuntunut mukavalta. Mutta olin tottunut nukkumaan oikealla kyljelläni vatsan takia, ettei se vaivaisi niin paljon, eikä auttanut kuin yrittää olla vaan siinä: poskeni alla yhä edelleen Kallion kirkosta Rukousystävien illasta saamani rukousliina, jonka olin ottanut talvella 2010 Raamattuni välistä alkaessani käyttämään sitä kroonisen poskiontelohelvettini alettua silloin - ja päässäni merinovillainen pipo lievittämässä lämmöllä sitä kalvamista, joka oli pahentunut talvella 2015 niin, että olen siitä lähtien nukkunut yöni pipo päässä.

Kello on 23.42 nyt ja minun pitäisi saada kakaistua se, mitä tuskaisina aamuyön tunteina tänään tajusin käännellessäni puolelta toiselle yrittäessäni turhaan nukkua - kylmän eli sairauden kalvaessa pitkin kehoani ilman, että olisin pystynyt asettelemaan peittojani niin, että se sairaalloinen kylmänsärky kaikkien peittojeni alla olisi lakannut.

Olen kirjoittanut tuon tajuamani asian jo lopen uupuneena ja väsyneenä talteen siihen aamusivuliuskaan, minkä olen jo  tänään kirjoittanut:

Tajusin kristallinkirkkaasti, ettei poskiontelossani majaillut sieni, josta todisteena löytyi mikroskooppisessa tutkimuksessa pieni rihmakin, hävinnyt mihinkään, että se vaihtoi vain paikkaa otsaonteloon ja päähäni, jossa olen joutunut kärsimään ja tuntemaan sen olemassaolon joka päivä.

Ei voisi uskoa, että päivällä otin vielä aurinkoa samoissa hellevaatteissa kuin kesällä parvekkeella, jossa vähän aikaa sitten poljin kuntopyörää ja jumppasin pipo päässäni ja paksu aamutakki päälläni.

Täällä parvekkeen sijainti on loistava voidessani ottaa pitkälle syksyyn ja heti kevättalvesta aurinkoa, joka on ollut ainoita Suomessa saatavilla olevia lääkkeitä nupilleni, jossa sieni-infektio ei tykkää auringonsäteistä yhtään, alettuaan päivälläkin kalvaa heti molemmista tutuista paikoistaan, keskeltä päälakea ja vähän oikealta puolelta, auringon ultraviolettisäteiden osuessa niihin.

Otan aurinkoa annoksittain tarvitsematta aurinkorasvojakaan enää istuessani vain rupeamia siellä parvekkeella yleensä käsitöitä tehden ja käännellen tuoliani niin, että saan aurinkoa molemmin puolin edestä ja vielä takaakin tukan läpi päähäni.

Ikävä kyllä sieni on kuin takiainen enkä ole päässyt siitä millään konsteillani eroon. Juuri vähän aikaa sitten tarkistin, että niskaani, ohimoitani ja kaikkialla päätäni tukan alla koristaa nykyään lilahko hämähäkkikuvio, josta poikani on huomauttanut jo vuosia sitten Tampereella ja ollut huolissaan tilanteesta lääkäreiden viitsimättä siellä edes katsoa päätäni.

Jos ei sellaisia ja niitä kaikkia muita muutoksia huomaa, täytyy olla sokea tai vähät välittää toisen tilanteesta ja kärsimyksestä mitään, joutumatta elämäänkään toisen nahoissa. Eihän sellaista tarvitse ottaa tosissaan ollenkaan, että jollain on päässä sieni tai pari ja muitakin taudinaiheuttajia tuhoamassa aivojaan. Jos hänen aivonsa, muistinsa, elämänsä ja terveytensä menee, se on hänen ongelmansa sairastaessaan väärässä maassa, väärällä alueella, väärässä kunnassa ja väärällä lääkärillä ilman, että siellä tajuttaisiin sieni-infektioista mitään. Sitä paitsi sienilääkkeet ovat "niin vaarallisia", että on paljon parempi kitua hitaasti ja tuskallisesti kuoliaaksi kuin saada oikeaa lääkettä vaivoihinsa, varsinkaan mitään parantavaa hoitoa, joka auttaisikin siihen kärsimykseen jotain.

Silmäni ovat lupsuneet jo kiinni ja filmi mennyt monta kertaa poikki tätä kirjoittaessani luiden särkiessä kuitenkin reisistä niin paljon, ettei makuuasentoon kannata kiirehtiä ennen kivun hellittämistä; vihlomisen pitäessä varsin tehokkaasti hereillä mihin kellonaikaan tahansa, josta minulla on jo vuosikymmenen kokemus vuoden 2012 punkinpureman jälkeen saamatta neuroborrelioosiinikaan parantavaa lääkitystä yhdistelmäantibiootein tehotakseen spirokeetan kaikkiin kolmeen muotoon. Parin kolmen viikon tahdistettu kuuri riittäisi, mutta eihän semmoistakaan voi saada Suomesta, jossa elintasosairaudet ruuhkauttavat vastaanotot ja Buranaa tuputetaan sairauteen kuin sairauteen.